maanantai 21. maaliskuuta 2016

Kommunikoinnista


Koen olevani erakko. En puhu yksinäisyydestä, sillä minulla on muutama ystävä ja perhe. Se riittää minulle oikein hyvin.  En ole koskaan ollut ulospäinsuuntautunut tai kovin näkyvä persoona.  Olen hiljainen, enkä puhu paljoa. Sanani ovat vähäisiä ja harkittuja. Ehkä voisin luonnehtia itseäni tarkkailijaksi tai kuuntelijaksi.

Yleisesti minua pidetään hyvin ujona. Itse taas koen olevani väärin ymmärretty. Mielestäni ujous on sitä, että pelkää sosiaalista kanssakäymistä, ja sen vuoksi on ujo tuomaan itseänsä julki. Useimmiten ujot ihmiset haluaisivat olla sosiaalisesti rohkeampia. Minä en koe tähän tarvetta.
 En pelkää läsnäoloa, varsinkaan muiden seurassa. Koen vain puhumisen useasti vaikeaksi tai turhaksi, sen vuoksi olen hiljaa. Mielestäni ihmiset odottavat  aivan liikaa. Sanallisella kommunikoinnilla on aivan liian suuri arvo. Miksi emme vain voisi pysähtyä hetkeksi kuuntelemaan tätä hetkeä, ja sen myötä puhumaan hetken tuntemuksista?

Myönnän kyllä olevani joskus jopa liian varovainen sanojeni suhteen. En vain halua tuoda puolittaisia ajatuksia julki. En vain koe sellaiselle tarvetta.
Välillä oikein mietin, mistä ne ihmiset sitten oikein puhuvat. Kovin usein puhutut asiat ovat jokseenkin turhia, mutta onko sillä väliä. Toisaalta... Onko sillä väliä, vaikka minäkin sanoisin ääneen omia ajatuksiani. Onko sillä väliä, vastaako ajatuksiini kukaan. Eihän minun sitä pitäisi miettiä.
Ehkä se olenkin minä, joka antaa tälle asialle suuren arvon.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti